”Onhan tämä aika paljon Kiinaa lähempänä”
Nimikkohallin saanut Tuukka Rask näkisi Bruinsin mielellään leirillä Tanhuvaarassa.
Ensi viikolla takaisin rapakon taakse suuntaava Tuukka Rask myhäili maanantaina tyytyväisenä Tanhuvaaran Urheiluopiston jäähallin edustalla.
Savonlinnalaislähtöinen kiekkomaalivahti sai nimensä urheiluopiston jäähallin seinään. Jatkossa Tanhuvaarassa kiekkoillaan ja luistellaan Tuukka Rask Arenassa.
– Savonlinnasta on kaikki oppi saatu ja onhan tämä erittäin hieno kunnianosoitus. Kun halli 20 vuotta sitten avattiin, en uskonut, että vielä jokin päivä Monrepos Arena kantaisi nimeäni, Rask muisteli.
Bostonissa jo 12 kautta kiekkoja torjunut Rask näkisi Bruinsin mielellään leirillä Tanhuvaarassa.
– Onhan tämä aika paljon Kiinaa lähempänä ja olemme sielläkin leireilleet. Ja onhan täällä puitteet paremmat. Jos NHL-kausi alkaa joskus Helsingistä, niin mukavaahan tänne olisi muutaman päivän leirille tulla, Rask totesi.
Tanhuvaaran Urheiluopiston toimitusjohtaja/rehtori Erkki Kauppinen heitti, että Bruinsin vaatimuksiin taitaa kuulua viiden tähden hotelli.
– Mutta nythän ministerin kanssa yhteistyössä voitaisiin se Tanhuvaaraan rakentaa, Kauppinen hauskuutti ja viittasi tällä viikolla aloittavaan savonlinnalaislähtöiseen tiede- ja kulttuuriministeriin Hanna Kososeen.
Kaikki energia säästetty uuteen kauteen
Raskin kesä on mennyt enimmäkseen akkuja lataillessa. Lähes juhannukseen venynyt ja kirvelevään tappioon ratkaisevassa seitsemännessä Stanley Cupin finaaliottelussa päättynyt kausi vaati veronsa.
– Juhannukseksi ennätin Suomeen. 3-4 viikkoon ei harjoittelu paljoa huvittanut. Kroppa ja pääkoppa vaativat lepoa, Rask myöntää.
Kesä on ollut kuitenkin kiireinen, vaikka maalivahdin varusteet Rask jättikin suosiolla Bostoniin.
– Pikkuhiljaa sitä alettiin tauon jälkeen treenaamaan. Kavereita ja tuttuja on tullut paljon tavattua. Auton penkki ja lentokentät ovat tulleet tutuiksi.
– Mökilläkin olemme viettäneet perheen kanssa aikaa. Kaiken energian olen säästänyt siihen, kun ensi viikolla palataan takaisin ja aloitetaan valmistautuminen uuteen kauteen, kahden lapsen isä kertoo.
Tuukka Rask ja hallissa harjoittelemassa olleet SaPKon juniorit.
Kaksi vuotta sopimusta jäljellä
32-vuotiaan Raskin sopimusta Boston Bruinsin kanssa on vielä kaksi kautta jäljellä. Rask ei näe mahdottomana, että ura Bruinsissa jatkuisi nykyisen sopimuksen päättymisen jälkeenkin.
– Terveenä jos saan pelata, niin mielelläni pelaisin niin kauan kuin tämä on kivaa. Sitten kun alkaa maistumaan puulta eikä halua ole enää kehittyä, niin sitten on varmaan parempi lopettaa. Ja kai se on pelattava, jos noin paljon tarjotaan, Rask naurahtaa.
Uudesta NHL-kaudesta Rask odottaa jälleen pitkää. Bruinsin kokoonpano ei ole kokenut suurempia muutoksia ja mahdollisuudet Stanley Cupin voittamiseen on yhtä lailla kuin menneellä kaudella.
– En ole itse asiassa kovin tarkkaan edes seurannut, millaisia muutoksia on tullut, mutta meillä ei tietääkseni suurempia. Kausi on pitkä ja kaikilla mahdollisuuksia, kaudella 2010-2011 Tim Thomasin kakkosmaalivahtina torjunut ja ykkösmaalivahtina ensimmäistä Stanley Cup-sormustaan himoitseva Rask muistuttaa.
Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi tällä viikolla tehtävässään aloittava tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.
Lihashuollon merkitys korostuu
Raskin urakkaa Bruinsin tolppien välissä helpotti viime kaudella merkittävästi vastuun jakaminen runkosarjassa tasaisesti Jaroslav Halakin kanssa.
Rask korostaa, että lihashuollon merkitys on yhä suuremmassa roolissa, vaikka esimerkiksi hierontaa ei mies juurikaan käytä.
– Ei tässä enää nuoremmaksi muututa. Onhan tässä 50-60-vuotiaan lonkat, mutta suuremmilta loukkaantumisilta olen onneksi uran aikana välttynyt.
Rask ei lähde veikkailemaan, kuinka pitkään uraa on vielä jäljellä. Yhdestä asiasta hänellä on kuitenkin selvä näkemys.
– Meillä on kaksi pientä tyttöä, joiden koulut ovat kohta alkamassa. Emmeköhän Bostoniin ole jäämässä urani jälkeenkin, kaupungissa muutenkin erittäin hyvin viihtyvä Rask vakuuttaa.
Joni Jäntti