Yleisurheilun piirileiritys 2022-2023

Kuvaus

Talvikauden 2022-2023 leiritys järjestetään kolmen piirin (Etelä- ja Pohjois-Savo sekä Pohjois-Karjala) yhteisenä leirityksenä Tanhuvaaran Urheiluopistolla. Ensi vuonna 12 – 14-vuotiaiden sarjoissa kilpailevat (2009–2011 -syntyneet) osallistuvat piirileireille, joissa harjoitellaan laji- ja harjoitetaitoja painottaen omaa lajiryhmää. Ohjelmassa on kaikilla myös lajeja ja perusharjoituksia kaikista lajiryhmistä. Lisäksi kaikilla on ohjelmassa leiristä riippuen myös muita liikuntamuotoja, kuten telinevoimistelua ja palloilulajeja. Piirileireillä leiriläisten vanhemmat saavat myös hyvää opastusta nuorten yleisurheiluun liittyen.

Piirileirien yhteydessä järjestetään 2012-2015 -syntyneille suunnattu kykyleiritys. Kykyleireillä harjoitellaan monipuolisesti kaikkia yleisurheilun lajiryhmiä tasapuolisesti painottaen. Lisäksi ohjelmassa on muutakin yleisurheiluharjoitusten lisäksi.

Leireille voivat osallistua myös 15-vuotiaat urheilijat, jotka eivät pääse osallistumaan alueleireille.
Piirileirin lajiryhmät ovat pikajuoksut, kestävyysjuoksut, hypyt, heitot ja ottelut sekä pikajuoksut/pituussuuntaiset hypyt. Leiriläisten toivotaan olevan samassa lajiryhmässä kaikilla leireillä, mutta mikäli haluaa vaihtaa ryhmää kesken talven leirityksen, tulee siitä ilmoittaa pääkouluttajalle vähintään kaksi viikkoa ennen seuraavaa leiriä.

Piirileiritys on neljän leirin kokonaisuus, joten kun haet leireille, on olettamuksena se, että osallistut niistä kaikkiin. Mikäli et pääse jollekin leirille, tulee siitä erikseen ilmoittaa vähintään kaksi viikkoa ennen kyseistä leiriä. Sairastapauksissa on toimitettava terveydenhoitajan tai vastaavan todistus sairaudesta.

Kutsut lähetetään kaikille hakeneille sähköpostitse kolme viikkoa ennen jokaista leiriä. Kutsuissa on infoa tulevasta leiristä ja ohjeita valmentajien/vanhempien mukaantulolle. Jokainen urheilija maksaa koko leirityskaudesta koulutusmaksun 20 €, jolla korvataan kouluttajien ja leirijärjestelyiden kuluja.

 

LEIRIEN AJANKOHDAT

  • 28.-30.10.2022
  • 9.-11.12.2022
  • 10.-12.2.2023
  • 21.-23.4.2023

 

LEIRITYKSEEN HAKEMINEN
Piirileiritykseen voivat hakea kaikki kilpaurheilusta motivoituneet nuoret yleisurheilijat. Hae leiritykseen 5.10.2022 mennessä Suomisportin kautta. Sivuille kirjautuessa käytetään palvelutunnusta: 2023PIIRILEIRI. A-luokan saavuttaneille urheilijoille lähetämme leirikutsun henkilökohtaisesti viimeistään lokakuun alussa. Leirivalinnat ilmoitetaan lokakuun puoleen väliin mennessä.

Kykyleireille haku tapahtuu täysin vastaavasti kuin piirileireille. Lajiryhmää valittaessa valitse kohta: kykyleiri

 

LISÄTIEDOT
Joni Jäntti
050 543 8493
jonijantti@hotmail.com

Ilpo Koponen
050 414 5085
ilpo.koponen@sul.fi