Jäähallimme nimi muuttuu Tuukka Rask Arenaksi

Tanhuvaaran jäähallista tulee Tuukka Rask Arena

Savonlinnassa sijaitsevan Tanhuvaaran Urheiluopiston jäähallista tulee Tuukka Rask Arena. Tähän asti Monrepos Arenana tunnetun jäähallin nimen muutoksella Tanhuvaara haluaa muistaa ja kunnioittaa savonlinnalaislähtöisen jääkiekkomaalivahdin jo tähän asti upeaa uraa niin NHL:ssä kuin Suomen maajoukkueessakin.

Koko NHL-uransa Boston Bruinsia edustanut Rask, 32, on voittanut kerran Stanley Cupin ja pelannut lisäksi kahdesti finaaleissa. Viimeksi näin tapahtui päättyneellä kaudella, kun Bruins hävisi ratkaisevassa seitsemännessä finaaliottelussa St. Louis Bluesille.
Rask on valittu kertaalleen vuonna 2013 NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ja tästä ansiosta hänet palkittiin ns. Vezina Trophyllä. Hän pelasi myös nyt upean NHL-kauden ja oli viimeiseen asti ehdolla koko pudotuspelisarjan parhaaksi pelaajaksi eli ns. Conn Smythe –palkinnon voittajaksi. Kukaan suomalainen ei ole kyseistä titteliä vielä saanut.

Juhlatapahtuma Tanhuvaarassa maanantaina 5. elokuuta

Nimenmuutos tapahtuu maanantaina 5. elokuuta klo 12.00 Tanhuvaarassa järjestettävässä tilaisuudessa. Paikalla ovat mm. Tuukka Rask, elokuussa työnsä aloittava tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sekä Tanhuvaaran ja Savonlinnan kaupungin edustajat. Tilaisuus on avoin ja sinne ovat tervetulleita kaikki halukkaat.

Lisätietoja
Toimitusjohtaja/rehtori Erkki Kauppinen, Tanhuvaara
+358 44 5755 720
erkki.kauppinen@tanhuvaara.fi

Hae sivulta

KURSSIT, LEIRIT & AKTIIVILOMAT