Liikunnanohjauksen perustutkinto on toisen asteen ammatillinen perustutkinto,joka antaa pätevyyden ammatillista asiantuntemusta edellyttäviin tehtäviin liikunta-alalla.
Perustutkinnon suorittaneet voivat sijoittua käytännön liikunnan ja vapaa-ajan ohjaustehtäviin, mm. yrittäjäksi, liikuntajärjestöihin, seuroihin, liikunta- ja kuntokeskuksiin ja kuntiin.Opinnot koostuvat vuorottelevista kuuden ja kahdeksan viikon lähi- ja työjaksoista. Liikunta- ja hyvinvointialan ammattiosaamista kehitetään liikunnanohjaamisessa, – neuvonnassa ja liikunta-tapahtumien järjestämisessä, niin kuin myös valinnaisesti myös valmennuksessa, terveysliikunnan ohjaamisessa ja/tai luonto- ja elämysliikunnan ohjaamisessa.
Tutkinnon voi suorittaa myös ylioppilaspohjaisena, jolloin kesto on 2 vuotta.
Koulutuksesta valmistuneilla on erinomaiset valmiudet toimia F-C-junioreiden lentopallovalmentajina. Valmistuneilla on val-miudet toimia myös oman maakuntaorganisaationsa/-alueensa mini-ikäisten maakunta-/aluevalmentajana. Koulutuksessa, liikunnanohjauksen perustutkinnon lisäksi, opiskelija suorittaa lentopallon Tekniikkakoulun ja I-Tason valmentajakoulutuksen sekä lentopalloerotuomarin III-lk:n koulutuksen. Nämä koulutukset nopeuttavat lentopallon val-mentajapolulla etenemistä. Lajikoulutuksesta vastaa Suomen Lentopalloliitto ry.
Opiskelijoille kuuluu opetussuunnitelman mukaisina opiskelu-päivinä maksuton opetus, majoitus ja ateriat. Opiskelu oikeut-taa hakemaan valtion opintotukea. Tutkinnon suorittaminen antaa yleisen jatkoopintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Tanhuvaaran liikuntatilat sekä -palvelut ovat veloituksetta opis-kelijoidemme käytössä. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua paikallisten (East Volley ja Ajo) seurojen harjoituksiin Tanhuvaarassa opiskelleessaan.