Tanhuvaaraan on valittu uusi rehtori/toimitusjohtaja

Toni Roposesta Tanhuvaaran urheiluopiston rehtori/toimitusjohtaja

Toni Roponen on valittu Tanhuvaaran urheiluopiston johtoon. Hän toimii sekä oppilaitoksen rehtorina että toimitusjohtajana. Roponen aloittaa tehtävässä 3.5.2021. Roponen on toiminut viimeksi Denverin yliopiston hiihdon päävalmentajana, josta hän palasi juuri Suomeen.

Roposen rekrytointi liittyy Tanhuvaarassa tehtyihin muutoksiin, joissa koulutuspäällikön ja toimitusjohtajan tehtävät yhdistettiin henkilöstömuutosten takia. – Koulutuspäällikkömme siirtyi muihin tehtäviin tammikuussa ja toimitusjohtajamme Erkki Kauppinen on jäämässä eläkkeelle, kertoo Tanhuvaaran hallituksen puheenjohtaja Heikki Hämäläinen.

Tanhuvaaran viime vuodet ovat olleet haasteellisia, joita korona ei ole yhtään helpottanut. – Olemme joutuneet sopeuttamaan kaikkia toimintoja tulojen romahdettua etenkin koronarajoitusten myötä. Yhteistoimintaneuvottelujakin olemme valitettavasti käyneet, toteaa Hämäläinen.

Haasteellisina aikoina kaivataan erityisesti johtajuutta.  Monipuolisen ja koulutuksen lisäksi Roposen valinnassa painottuivat Hämäläisen mukaan myös Roposen vahva johtajakokemus ja esimiestaidot.

Hae sivulta

KURSSIT, LEIRIT & AKTIIVILOMAT