Suunnistus

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa.  Tanhuvaaran Urheiluopisto järjestää suunnistuksen lajiryhmälle neljä leiriä lukuvuoden 2018-2019 aikana.

AJANKOHDAT

Neljä (ma-pe) leiriä lukuvuoden 2018-2019 aikana.

  • 5.-9.11.2018
  • 8.-12.4.2019
  • 4.-8.2.2019
  • 27.-31.5.2019

MITÄ YLÄKOULULEIRITYS SISÄLTÄÄ?

  • Tavoitteellisen suunnistajan urheilijanpolun rakentamistyön aloittaminen ja sen tukeminen
  • Ominaisuus- ja lajivalmennus
  • Urheiluopiston osaaminen ja vahvuuksien hyödyntäminen  sekä yhteistyö kodin, koulun sekä seuran kanssa.
  • Painopisteenä ovat elämänhallintataidot (mm. ajanhalinta,  ravinto, lepo, uni ja psyykkinen valmennus)

KENELLE YLÄKOULULEIRI ON TARKOITETTU?

  • Tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille,  joilla on innostusta ja motivaatiota kehittyä urheilijana.
  • 7.-9 luokilla opiskeleville (-03 – 05 syntyneet) tytöille ja pojille.

OPISKELU

  • Koulutyö ohjataan leiripäivinä ohjatusti Urheiluopistolla.  Koulutehtäville on varattu päivittäin aikaa 3-4 tuntia.
  • Opiskelu toteutetaan ”läksy-periaatteella”
  • Leiriviikkojen aikana voi myös suorittaa kokeita

HARJOITTELU

  • Leirillä harjoitellaan 2-3 kertaa päivässä laji-  ja ominaisuusvalmentajien johdolla
  • Valmennuksen tavoitteena on yleisliikunnallisuuden  vahvistaminen ja lajitaitojen ja -ominaisuuksien kehittäminen
  • Monipuolinen laji- ja ominaisuustestaus
  • Lajivalmennuksesta vastaa Aaro Asikainen
  • Ominaisuusvalmennuksesta vastaavat Tanhuvaaran  Urheiluopiston yleisurheilu- ja kestävyyslajien valmentajat
  • Monipuolinen testaus ja seuranta

HAKEMINEN

Hakemukset 15.10.2018 mennessä: www.tanhuvaara.fi/urheilijat/ylaekoululeirit

HINTA 272 €/hlö/leiri (ma-pe)

Täysihoitohintaan sisältyy  majoitus, ruokailut, valmennus ja opetus sekä liikuntatilojen käyttö

Lisäyö (su-ma) 40€ / hlö

Päiväleiri hinta 180€/hlö/leiri

lounaat, päivälliset, valmennus ja opetus sekä liikuntatilojen käyttö

TIEDUSTELUT

Sami Piisilä
puh. 044 745 6443
sami.piisila@tanhuvaara.fi

Jarmo Hirvonen
puh. 040 766 1782
jarmo.hirvonen@tanhuvaara.fi