Maastohiihto

 

Tanhuvaaran Urheiluopisto toteuttaa kolme avointa hopeasompaleiriä lukuvuoden 2020-2021 aikana. Leirit toteutetaan valtakunnallisen yläkoululeirityksen mallilla, jossa tärkeänä osana kokonaisuutta on urheilemisen ja koulun käynnin yhdistäminen sekä urheilijaksi kasvaminen.

 

AJANKOHDAT

  • 27. – 30.7.2020
  • 2. – 5.11.2020
  • 30.11. – 3.12.2020

 

MITÄ HOPEASOMPALEIRIT SISÄLTÄVÄT?

  • Tavoitteellisen yleisurheilijan urheilijapolun rakentamistyön aloittaminen ja sen tukeminen
  • Ominaisuus- ja lajivalmennus
  • Urheiluopiston osaamisen ja vahvuuksien hyödyntäminen sekä yhteistyö kodin, koulun ja seuran kanssa
  • Painopisteenä ovat elämänhallintataidot (mm. ajanhallinta, ravinto, lepo, uni ja psyykkinen valmennus)

 

KENELLE HOPEASOMPALEIRIT ON TARKOITETTU?

  • Tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille, joilla on innostusta ja motivaatiota kehittyä urheilijana.
  • 7.–9.-luokan opiskelijoille

 

OPISKELU

  • Mikäli leirin ajankohta sijoittuu kouluajalle, koulutyö ohjataan leiripäivinä ohjatusti Urheiluopistolla. Koulutehtäville on varattu päivittäin aikaa 3-4 tuntia.
  • Opiskelu toteutetaan ”läksy-periaatteella”
  • Leiriviikkojen aikana voi myös suorittaa kokeita

 

HARJOITTELU JA VALMENNUS

  • Leirillä harjoitellaan 2-3 kertaa päivässä laji- ja ominaisuusvalmentajien johdolla
  • Valmennuksen tavoitteena on yleisliikunnallisuuden vahvistaminen ja lajitaitojen kehittäminen
  • Monipuolinen laji- ja ominaisuustestaus
  • Lajivalmennuksesta vastaa Sami Piisilä
  • Ominaisuusvalmennuksesta vastaavat Tanhuvaaran Urheiluopiston valmentajat

 

HINTA 245€/hlö/leiri
Täysihoitohintaan sisältyy majoitus, ruokailut, valmennus ja opetus, sekä liikuntatilojen käyttö

 

TIEDUSTELUT
Sami Piisilä, puh. 044 745 6443
sami.piisila@tanhuvaara.fi

 

HAKEMINEN
Haku on päättynyt