Tanhuvaaran Urheiluopisto ja Itä-Suomen Liikuntaopisto (ISLO) ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä kehitetään koko Itä-Suomen alueen liikunta-alan osaamista ja koulutuspolkuja sekä parannetaan koulutusmahdollisuuksien saavutettavuutta.
Tanhuvaaran Urheiluopiston toimitusjohtajan ja rehtorin Mika Tuonosen mukaan yhteistyötä vauhditti Suomen Olympiakomitean ja Urheiluopistot ry:n puitesopimus, joka kehittää valmennus- ja johtamisosaamista valtakunnallisesti.
Sopimus yhdistää urheiluopistojen koulutusosaamisen liikunnan ja urheilun toimintaympäristöihin. Jatkossa urheiluopistot koordinoivat alueensa valmennus- ja johtamiskoulutusta yhdessä lajiliittojen ja muiden toimijoiden kanssa.
- ISLO:n vahva kokemus valmentajien kouluttamisessa ja Tanhuvaaran liikunnanohjauksen perustutkinto täydentävät toisiaan. Ensimmäinen konkreettinen askel on liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon sekä liikunnanohjauksen perustutkinnon monimuotototeutus Kuopiossa syksyllä 2025, kertoo ISLO:n rehtori, toimitusjohtaja Petri Pennanen.
- Näin toisen asteen liikunta-alan koulutusten alueellinen tarjonta laajenee. Meillä on ikään kuin kolme kaupunkikampusta, joissa koulutetaan – Joensuu, Kuopio ja Savonlinna, mainitsee Tuononen.
Monimuotototeutus tuo joustavuutta opiskeluun
Monimuoto-opinnot yhdistävät verkko-opetuksen, työelämäoppimisen ja lähijaksot, joita järjestetään eri paikkakunnilla. Yhteiset lähijaksot mahdollistavat laajojen oppimisympäristöjen hyödyntämisen ja ammattilaisten verkostoitumisen jo opintojen aikana.
Yhteistyö tuo joustavampia koulutuspolkuja ja lisää alueen liikunta- ja urheilutoiminnan elinvoimaisuutta. Jatkossa myös pienempiä osaamiskokonaisuuksia tarjotaan täydennyskoulutuksina.
Lisätietoja Liikunnanohjauksen perustutkintokoulutuksesta täältä
Lisätietoja Valmennuksen ammattitutkinnosta täältä.
Podcast: https://open.spotify.com/episode/1w4m62MpEWS9BVJtQhymHM?si=YmUlCjtbQwChPCF5Yev7QQ