Historia

Viipurista savolaiseen järvimaisemaan

Vuonna 1903 perustettiin Viipurin Suomalaiset Naisvoimistelijat -seura, joka alkoi suunnitella oman voimistelu- ja kesäkodin perustamista Viipurin läheisyyteen. Vuonna 1917 perustettiin voimistelutalohanketta tukemaan osakeyhtiö, jonka yhtiöjärjestyksen Keisarillinen Suomen Senaatti hyväksyi ja vahvisti. Perustajajäsenet olivat Helny Bergbom ja Lilli Vuorela.

Toiminta alkaa

Liikuntaopisto aloitti toimintansa 1919 kesäkautisena Pappilanniemessä Viipurinlahden rannalla. Nimeksi valittiin Tanhuvaara symbolisoiden monipuolista liikuntaa ja opistoa ympäröivää jylhää luontoa. 1920- ja 1930-lukujen kurssit olivat lähinnä ohjaaja-, voimistelu-, rytmiikka- ja kansantanssikursseja sekä leikkikenttätoimintaa lapsille. Elokuun 1939 voimistelukurssi jäi Viipurin Tanhuvaaran viimeiseksi kurssiksi. Alkoi sota. Kevättalvella 1940 tuhoutuivat tulipalossa opiston kaikki rakennukset.

Siirtyminen nykyiseen toimipaikkaan

Toiminta alkoi uudelleen 1950 Säämingin pitäjässä, joka kuuluu nykyään Savonlinnaan. Vuonna 1967 valmistui Pyöreä Torni eli asuntola, joka mahdollisti ympärivuotisen toiminnan. Tanhuvaaran Liikuntaopistosta tuli 1972 Kouluhallituksen alainen urheiluopisto. Rakennusten nimistössä on edelleen muistoja Viipurin ajasta. Viimeisten vuosikymmenten aikana toiminta ja tilat ovat laajentuneet. Asiakkaat viettävät Tanhuvaarassa yli 40 000 vuorokautta vuosittain. Rakennettuja kattetuja tiloja on noin 20 000m2. Opistoalue ja opiston omistamat ulkoliikunta-alueet ovat 60 hehtaarin suuruiset.

Uudet tuulet

Tanhuvaara täytti 100 vuotta vuonna 2017, kuten itsenäinen Suomen valtiokin. Satavuotias uudistuu ja kehittää toimintaansa jatkuvasti. Suurimpana uudistuksena on Tanhuvaaran matkailijoille suunnattujen palvelujen yhdistäminen Sport Resort -nimen alle. Tanhuvaara Sport Resort tarjoaa entistäkin enemmän palveluita lomailuun, liikkumiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.